Turun vesilaitosmuseo: ”Vesikysymys” ratkeaa 1800–1900-lukujen taitteessa. Turkuun viemäriverkosto ja vesijohtolaitos

Turun vesilaitosmuseon perusnäyttely kertoo Turun kaupungin vesihuollon kehityksestä ja juomaveden tuottamisesta. Turun alueen ensimmäinen vesilaitos valmistui Kaarningolle 1900-luvun alussa. Siihen saakka kaupungin asukkaat saivat juomavetensä omista tai kaupungin hoitamista yleisistä kaivoista. Vettä saatiin myös lähteistä kaupungin alueelta ja ulkopuolelta (mm. Skanssin ja Kupittaan lähteet, joista vettä johdettiin puisia kouruja pitkin yleisiin kaivoihin). Kaivoveden saanti riippui sääolosuhteista, kuivina vuosina kaivot saattoivat kuivua, jolloin niitä jouduttiin syventämään.

Vesipulan lisäksi Turun vesihuollon ongelmana oli yleisten kaivojen veden huono laatu. Kaivot ja puiset vesijohdot olivat alttiina liikavesille. Koska viemäreitä ei ollut, jätteet heitettiin Aurajokeen, avo-ojiin tai kadulle. Lika ja ulosteet pääsivät valumaan kaivoihin saastuttaen juoma- ja talousveden. Kaivojen likainen vesi saattoi levittää tauteja, kuten punatautia, keltatautia ja lavantautia.

Koska Turussa ei ollut laboratoriota, vesinäytteet lähetettiin aluksi Helsinkiin tai Tukholmaan tarkastettavaksi. 1800-luvun lopulla veden laatua tutki Turun kemiallinen ja siementarkistusasema, joka sijaitsi nykyisen Samppalinnan paviljongin ja Turun kaupungin teatterin välissä. Tutkimustulosten mukaan tilanne oli kehno: 20:n tutkitun kaivon vedestä vain 6:ssa oli riittävän hyvälaatuista vettä.

Ensimmäiset yritykset ratkaista modernilla tavalla vesihuolto Turussa tehtiin 1800-luvun alussa. Tuolloin ehdotettiin, että Skanssin lähteestä johdettaisiin vettä Turun keskustaan. Erilaisia ehdotuksia tehtiin koko 1800-luvun ajan. 1870-luvun kunnallislaissa ja terveydenhoitoasetuksessa kuntien ja kaupunkien, myös Turun, tehtäväksi tuli ratkaista vesihuolto kaupungissa hyvän yleisen terveyden kannalta riittävällä tavalla.

Vuonna 1881 perustettu Turun terveydenhoitolautakunta teki heti toimintansa aluksi ehdotuksen rakentaa Turkuun moderni vesilaitos. Valtuusto otti ehdotuksen käsittelyyn ja ryhtyi selvittämään, miten vesihuolto kaupungissa ratkaistaisiin. Ulkopuolinen asiantuntija, Robert Huber, joka oli suunnitellut myös Helsingin vesilaitoksen, ehdotti kaupungille, että vettä oli saatavissa riittävästi ainoastaan Halistenkosken yläpuolelta. Aurajoen veden maine oli kuitenkin huono tavallisen kansan mielessä, joten valtuusto ei hyväksynyt Huberin ehdotusta, vaan palkkasi uudeksi asiantuntijaksi saksalaisen Albert Thiemin. Thiem ehdotti, että Turkuun perustettaisiin pohjavesilaitos, joka pumppaisi vettä höyryvoiman avulla Kaarningolta Turkuun. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vesilaitoksen rakentamisen Thiemin suunnittelemalla tavalla 24.11.1898. Kaarningon vesilaitos aloitti toimintansa vuonna 1903. Asiasta uutisoitiin näyttävästi paikallislehdissä, mutta myös Turun ulkopuolella. Viemäriverkoston rakentaminen Turkuun oli aloitettu 1800-luvun lopulla.

Vuosina 1902–1903 kaupungin katujen alle upotettiin 24 kilometriä valurautaista vesijohtoputkea. Aluksi verkosto ulottui vain kaupungin ruutukaava-alueelle, mutta vuosikymmenten myötä verkosto laajeni kattamaan myös esikaupunkialueet.
Verkostoon liittyminen oli 1900-luvun alussa kallista ja vain harvoilla turkulaisilla oli varaa hankkia vesijohto kotiin. Kaupungin toivomus kuitenkin oli, että kaikilla olisi mahdollisuus käyttää juomavetenä vesilaitoksen tuottamaa vettä kaivoveden sijaan. Tästä syystä kaupungille rakennettiin vapaaposteja, joista vettä sai aluksi hakea maksutta. Vähitellen osa vapaaposteista muutettiin maksullisiksi vesiposteiksi.

/Turun vesilaitosmuseo

Kuva 1: http://turunseutusanomat.fi/2016/03/turun-vesilaitosmuseo-esittelee-turkulaisen-juomaveden-tarinan/

Kuva 2: http://kaponieeri.blogspot.fi/2012/09/turun-vesilaitosmuseo.html 

Share This:

Comments are closed.