Eksoottinen oopiumpiippu

Turun museokeskuksessa sijaitsee jäänteitä etnografisesta kokoelmasta, jota alettiin kerätä 1800-luvun puolivälissä. Valtaosa näistä esineistä siirrettiin Suomen kansallismuseolle 1980-luvulla, mutta joitakin osia kokoelmasta on jäänyt museokeskukseen, mukaan lukien oopiumpiipun pesä satuloineen. Katalogitietojen perusteella piippu on aikoinaan ollut ehjä: harmillisesti historian tuoksinoissa esine on mennyt rikki, eikä varsinaista piippuosaa ole enää löydettävissä. Oopiumin historiaan liittyvä tutkimus kuitenkin paljastaa piippuosan olleen yleisemmin valmistettu bambusta, vaikka toki muitakin materiaaleja käytettiin – arvokkaimmat kiinalaiset piiput olivat kaiverrettua norsunluuta jadekoristuksin.

Oopiumpiipun jäänteet 1800-luvulta ovat joka tapauksessa kiinnostava ja harvinainen esine museohistorian näkökulmasta: arkistojen, museoiden ja kirjastojen tietokanta Finna ei tunne vastaavia objekteja muualta Suomesta. Tämän lisäksi on mainittava, että maailmanlaajuisestikin ehjän ja arvokkaan oopiumpiipun löytäminen on melkoisen harvinaista. Näiden esineiden tuhoamiskampanjat 1900-luvun alkupuoliskolla Kiinan vallankumousliikkeen noustessa pyyhkäisivät oopiumin käytön välineineen historiaan. Näin ollen onkin kiinnostavaa, kuinka piiput ovat alun perin löytäneet tiensä Turkuun.

1800-luvun Turku oli vilkas markkinapaikka säilyttäen Suomen suurimman kaupungin tittelin aina 1840-luvulle saakka. Turun merkitys tuontisatamana ja porttina länteen varmisti myös erikoisten esineiden liikkumisen maailmalta Pohjolan perälle. Suomessa oopiumin käyttöä ei esiintynyt, ja globaalistikin se säilyi yhteiskunnan marginaaliryhmien, kuten taiteilijoiden, merimiesten ja prostituoitujen vitsauksena. Piippu on saattanut olla matkamuisto tai keräilijän lisä eksoottiseen kokoelmaan. Piipun pesä on valmistettu keramiikasta, satula puolestaan kupariseoksesta – ne tuntuivat kädessä kevyiltä, ja kuten kuvasta ilmenee, ovat vailla koristuksia tai kaiverruksia. 1900-luvun alkupuolella Kiinassa valmistettiin piippuja turismin tarpeisiin – kyseinen piippu on kuitenkin todennäköisesti ollut aito oopiumpiippu, vaikkakin massatuotettu.

Erika Antinkaapo

Kuva. Turun museokeskus:kaksi oopiumpiipun satulaa ja pesä.

Share This:

Satama-asiakirja Kiinan Kantonista

Turun museokeskuksen kokoelmista löytynyt satama-asiakirja on todiste turkulaisen merenkulun laajoista verkostoista ja kauppareiteistä. Satama-asiakirja on paperinen ja kooltaan varsin suuri. Asiakirja on kulunut aikojen saatossa, mutta museokeskuksen tietojen mukaan siinä on todistettu satamamaksut ja tullit maksetuiksi. Asiakirja on kirjoitettu kiinaksi, mutta siihen on kirjattu tekstiä myös ruotsiksi, joten asiakirjasta saadaan tietoa, vaikka kiinaa ei osaisikaan. Satama-asiakirjaan on kirjattu: ”Utklareringspass för skeppet Freja, Åbo. Canton den 28 Juli 1851”. Asiakirjassa on siis todistettu turkulaisen Freja-laivan maksut Kantonissa heinäkuussa 1851. Tutkimalla aikakauden turkulaisia sanomalehtiä ei Freja-laivasta löydy mainintoja. Museokeskuksen hallussa olevassa esineluettelossa on mainittu satama-asiakirjan lahjoittajaksi kapteeni J. C. Granberg. Yhdistelemällä johtolankoja selvisi, että Freja olikin Fröja-laiva. Fröja oli osa Venäläis-suomalaista valaanpyyntiyhtiötä, joka harjoitti toimintaansa Alaskassa. Fröja ei valaanpyyntiin osallistunut, mutta pitkällä matkallaan toimitti muun muassa elintarvikkeita Alaskaan.

Venäläis-suomalaisen valaanpyyntiyhtiön toimitusjohtaja, turkulainen apteekkari Erik Julin oli kehottanut kapteeni Granbergiä keräämään etnografista esineistöä matkan aikana, ja matkalta kerääntynyt esinekokoelma luovutettiin Turun ruotsalaisen klassillisen lyseon kokoelmiin. Kokoelman luovuttamisesta kirjoitettiin turkulaisissa lehdissä, ja satama-asiakirja mainitaan erikseen eräänä luovutettavana esineenä. Satama-asiakirjan kiinaksi kirjoitettu teksti on varmasti herättänyt mielenkiintoa ja ollut hyvin eksoottista. Se on todiste Fröjan matkasta Itä-Aasiaan ja kuvaa, kuinka kauas kauppayhteydet ulottuivat.

Monet muutkin kokoelman esineistä ovat luultavasti peräisin Fröjan matkalta. Fröjan pysähdyspaikkoja olivat muun muassa Chile, Hong Kong, San Francisco, Sitka Alaskassa, Honolulu, Kanton ja New York. Matkan aikana miehistö pääsi tutustumaan varsin erilaisiin kulttuureihin. Laivalla palvellut miehistö oli myös hyvin kansainvälistä, sillä miehistön vaihtuvuus oli varsin suurta. Erityisesti San Franciscossa miehistöä karkasi paremman palkan perässä, ja laivalle jouduttiin palkkaamaan uusia merimiehiä muun muassa Havaijilta. Merimiesten keskinäisenä kielenä toimi englanti, josta oli muodostunut merimiesten maailmankieli. Matkoilta kertyi paljon eksoottisina pidettyjä esineitä, joita kerättiin kokoelmiin ja museoihin. Satama-asiakirjan merkitys tullimaksujen todisteena oli varsin lyhytaikainen, mutta Kantonin kauppayhteyksien todisteena ja Kiinan eksotiikkaa kuvaavana esineenä sen historia on pitkä.

Matias Stenroos

Share This:

Uusi blogisarja: Kultaiset linnut – Kaukomaiden tavaroita Turussa

Näyttävä seinävaate, jonka mustalla pohjalla on kultaisia lintufiguureja, on yksi monista Turun museokeskuksen esineistä. Hauraan kuntonsa takia se ei ole esillä, vaan sitä säilytetään turvallisesti omassa vetolaatikossaan museon kokoelmavarastossa. Runsas vuosisata sitten se on ollut uusi ja muodikas ja mitä todennäköisimmin riippunut seinällä. Rettigin suvun omistuksessa ollut seinävaate on tehnyt pitkän matkan Japanista Turkuun – ehkä monenkin välikäden kautta. Japanilaiset linnut turkulaisessa interiöörissä on ollut yksi aikansa monista materiaalisista muistutuksista tihentyvästä maailmasta. Tämän nimenomaisen esineen reitti jää tuntemattomaksi, mutta Rettigien arkistosta löytyy kuitteja, jotka osoittavat itäaasialaisia esineitä hankitun 1800-luvulla muun muassa saksalaisen välitysliikkeen kautta.

Kansainvälinen liikkuvuus kasvoi ennen näkemättömästi 1800-luvun aikana. Niin ihmiset, esineet, kuvat kuin viestit kulkivat maasta ja mantereelta toiselle yhä nopeammin. Uusi liikenne- ja viestintäteknologia teki matkustamisesta ja kuljettamisesta ennakoitavampaa, turvallisempaa ja edullisempaa kuin koskaan aiemmin. Nykypäivään verrattuna matkustaminen oli silti kallista eikä valtaosa vauraimmistakaan ihmisistä voinut kuvitella henkilökohtaisesti matkaavansa maailman ääriin. Kaukaa, eri kulttuureista ja eri mantereilta tuodut esineet olivatkin tärkeässä asemassa tehdessään etäisistäkin maailmankolkista arjessa näkyviä ja havaittavia.

Nyt alkavassa blogisarjassa tarkastellaan kaukomaiden esineitä 1800-luvun ja 1900-luvun alun Turussa. Syksyn mittaan kerran viikossa julkaistavissa teksteissä perehdytään eksoottiseen materiaaliseen kulttuuriin tuon ajan Turussa ja samalla paikannetaan Turkua ja turkulaista elämänmenoa osaksi globalisoituvaa maailmaa.

Blogisarjan aloittava seinävaate on oivallinen esimerkki siitä, miten vieras ja tuttu kietoutuvat yhteen ja tulkinnat esineestä muuttuvat. Rouva Rettigin huutokaupassa vuonna 1957 myydyn ja myöhemmin museon kokoelmiin lahjoitetun esineen oletettiin olevan kiinalainen ja esittävän riikinkukkoa. Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että seinävaatteen sisällä olevat paperitoppaukset ovat japanilaisia sanomalehtifragmentteja – joissa pohditaan esimerkiksi riisin hinnan kehitystä. Riikinkukko-teemaakin voi epäillä, sillä japanilaisen arvioitsijan silmään iso, komeapyrstöinen lintu näyttäytyy mytologisena Ho-ō -lintuna, eräänlaisena idän feeniksinä. Esineen alkuperällä voi olla hankkijalle erittäin suuri merkitys, mutta oletukset voivat myös muuttua nopeasti. Lähtökohtaisestikin valmistaja voi puolestaan pyrkiä sovittamaan tuotettaan mahdollisen ostajakunnan makuun paremmin sopivaksi tai tiedot yksinkertaisesti unohtuvat vähitellen vuosikymmenten myötä. Tarkkoja faktoja oleellisempaa onkin monesti ollut epämääräisempi mutta silti vahva tunne kaukaisesta ja eksoottisesta kulttuurista, joka on läsnä esineessä.

Taina Syrjämaa

Share This:

Oma turkulainen 4: Rakkautta Portsassa. Rakkauskirjeitä Santulle 1800-luvun Turussa

         

Yli sata vuotta vanha, romanttinen turkulainen rakkaustarina paljastui remontin yhteydessä. Portsassa, osoitteessa Puistokatu 20 sijaitsevan vanhan puurivitalon vintin lattian alta löytyi kaksi kirjettä, jotka oli päivätty vuodelle 1892.

Kirjeet ovat arkisia mutta rakkaudentäyteisiä. Niistä voi päätellä, että vastaanottaja ”Santtu” asui Turun ulkopuolella ja kirjeiden kirjoittaja Turussa. Kirjeessä kirjoitetaan muun muassa:

                           ”En minä luullu, että minun olisi niin ikävä mutta Rakkain Santtuni, kirjat on minun paras iloni..”

Millä tavalla kirjeet olivat päätyneet Turkuun ja säilyneet ullakon lattian alla vuoteen 2012 asti? Kuka oli sympaattisten ja täynnä kaipausta olevien kirjeiden turkulainen kirjoittaja? Kuka oli rakkauden kohde, Santtu?

Kuva 1: Martti Kaasalaisen kokoelma / Turku/Åbo1800

Kuva 2: http://www.asumista.fi/blogi/ihastuttavia-puutaloja.html

/ Saara Penttinen

 

Share This:

Lisää Turku/Åbo1800-projektin kuvasatoa nettisivujemme Galleriassa!

Uusia lisäyksiä on esimerkiksi Martti Kaasalaisen ja Markku Laitakarin kuvat.

Galleria

Share This:

Turku/Åbo1800 Historiantutkimuksen päivillä 19.-21.10.2017

Historiantutkimuksen päivistä Facebookissa

Turku/Åbo1800-projektin esitteitä, kirjanmerkkejä, kortteja ja kesällä Turun Kaupunkitutkimussarjassa  julkaistun artikkelin kopioita voi tulla hakemaan sekä laittaa nimensä listaan, jolla voi tilata Turkulaisen tammikuun nidottuja vihkosia ”Talouden ja kulttuurin verkostoissa. 1800-luvun turkulaisia”.

Tervetuloa!

Share This:

Aamulaiva Ruissalosta

Ernst Lindbergin kirjan I Åbo på 1800-talet (1921) yksi parhaimmista luvuista kuvailee kesäistä höyrylaivaliikennettä Turun ja Ruissalon välillä. Ruissalon huviloiden asukkaat kulkivat aamulla kaupunkiin ja illalla sieltä takaisin. Lindberg kirjoittaa höyrylaiva Helmin matkasta, kun se lähti liikkeelle Johan Mannerströmin huvilalta kahdeksalta ja otti matkaan laitureilla odottavia kesäasukkaita. Ukko Wikströmin ohjaamaan laivaan nousi niin eliittiin jäseniä kuin vähemmän tunnettuja Ruissalon asukkaita. Istumapaikat olivat tarkasti määrättyjä.

Lindberg kertoo juttujen ja kaskujen täyttäneen veneen. Siitä tuli ”lukusali” vasta myöhemmin, kun Åbo Underrättelser lähetettiin Helmen mukana Ruissaloon ja monet toivat lehden heti takaisin kaupunkiin lukiessaan sitä aamuisella merimatkalla.

”Höyrylaiva” tai pikemminkin höyryn voimalla kulkeva iso vene oli tärkeä osa Ruissalon kesäliikennettä. vuodesta 1846 alkaen. Saari oli vuotta aikaisemmin liitetty Turkuun. Lindbergin kertomusta on hieman vaikea ajoittaa, koska Helmi I, II ja III olivat tunnetuimpia reitillä liikkuneita aluksia.

Airiston merkitys turkulaiselle identiteetille oli suuri raja-alueena kaupungin ja meren välissä. Se oli myös vapaa-ajan keskus, jonne purjehtiminen ja rantaelämä alkoivat keskittyä. Sen reunamilla kulkeva venematka merkitsi Ruissalon kesäasukkaille siirtymistä työn ja huvin välillä. Suomen Tusculumiksi kutsutun saaren huvilat nähtiin omana, eksoottisena maailmanaan, mitä kuvaavat hyvin Axel Haartmanin piirrokset Lindbergin teoksessa.

Ruissalon silta valmistui vuonna 1852, mutta se ei lopettanut laivavuoroja. Ukko Wikströmin ja muiden veneissä kulkeminen oli nopea tapa liikkua, mutta myös merkittävä traditio, joka liitti omissa huviloissaan aikaa viettäneet kesäasukkaat yhteen.

Laivat eivät matkanneet vain Ruissaloon, sillä rannikko- ja paikallisliikenne ulottui Turun lähikuntiin. Vesitiet olivat vielä 1900-luvun alussa lyhyempiä ja nopeampia vaihtoehtoja kuin maitse matkustaminen. Niiden käyttämien laitureiden jäänteitä voi löytää edelleen ympäri Airistoa.

/ Janne Tunturi

Kuva 1. Paikallisliikenteen höyrylaivan laituri
Kuva 2. Ruissalon huvila. Axel Haartmanin kuvitusta Ernst Lindbergin teokseen I Åbo på 1800-talet
Kuva 3. Höyrylaivalaiturin pylväs Rymättylän Ruokoraumassa

Share This:

The Fisk Jubilee Singers Turussa vuonna 1895


Lokakuun 8. päivänä 1895 Turun ruotsinkielisen lyseon juhlasaliin saapui noin 100–150 kuulijaa seuraamaan The Fisk Jubilee Singersin konserttia. Korkeat pääsylippujen hinnat vaikuttivat todennäköisesti yleisön määrään, vaikka lauluyhtye tunnettiin laajasti. 24-vuotias yhtye oli ensimmäisellä Suomen-kierroksellaan, mutta se oli esiintynyt Euroopassa jo useaan otteeseen. Vuonna 1866 perustettu, mustille tarkoitettu Fiskin yliopisto keräsi suositun yhtyeen avulla rahaa omaa toimintaansa varten. 1890-luvulla kiersi kaksi samannimistä yhtyettä, jotka molemmat pitivät itseään alkuperäisinä.

The Fisk Jubilee Singersin kahdeksan laulajaa saapuivat Turun satamaan Tukholmasta höyrylaivalla, mutta he konsertoivat ensin Helsingissä ja Porvoossa ennen siirtymistään Turun kautta Poriin, Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Viipuriin. Yhtyettä johti tässä vaiheessa sopraano Maggie Porter Cole, hieman yli 40-vuotias Tennesseessä syntynyt entinen orja, josta oli tullut sen merkittävin hahmo.

Spirituaalit, hengelliset laulut tekivät mustien musiikkia tunnetuksi. Sanoitusten raamatulliset viittaukset helpottivat toisenlaiseen perinteeseen tottuneita hyväksymään oudot soinnut ja rytmit. Laulut oli käännetty ohjelmalehtiseen ruotsiksi, mutta turkulainen yleisö tuskin tiesi, mitä se oli tullut kuulemaan. Yhtyeen laulua tallennettiin vasta vuonna 1909. Ennen konserttia kirjoitetut jutut korostivat eksotiikkaa, ”värillisiä laulajia”.

Lyseon juhlasalissa istui myös muutamia toimittajia, joiden seuraavana päivänä julkaistut arviot ovat varhaisimpia suomalaisia mustan musiikin arvosteluja.  Sanomalehti Aurassa kerrottiin konsertin omituisesta vaikutuksesta. Kuoro lauloi puhtaasti mutta monotonisesti ja sen ”väritykset” eli voimakkuuden vaihdokset olivat yllättäviä. Amerikkalaisten säveltäjien ”iloisista” kappaleista hän piti paljon, tosin ”nämä ilokkaat sävellykset, joiden suorituksessa usein mimiikki oli tarvittavana lisänä, olivat toisinaan sitä laatua, että kuulija ehdottomasti tuli ajatelleeksi, oliko niiden esittämisen paikka hyvin valittu.” Lyseon rakennus oli liian arvokas tila tällaiselle musiikille.

Sen sijaan Åbo Underrättelser kertoi innostuneesta vastaanotosta. Laulajien äänet olivat olleet vahvoja, mutta he lauloivat myös hienoja pianissimoja. Yleisö vaati ylimääräisiä numeroita niitä kuitenkaan saamatta. Ohjelmisto oli vaihtelevaa ja konsertin loppupuolella Maggie Porter Cole lauloi jopa Kantelettaren hittilaulun ”Tuoll’ on mun kultani” – tosin ruotsiksi. Sen esitys ei kuitenkaan toimittajaa viehättänyt.

The Fisk Jubilee Singers lähti junalla Poriin ja lopulta monta kaupunkia kierrettyään se jätti Suomen. Sen laulamat spirituaalit ja maalliset laulut jäivät elämään amerikkalaiseen laulukirjaan.  Kanteletar palasi mustien lauluyhtyeiden ohjelmistoon 1950-luvun alussa, kun The Delta Rhythm Boys levytti ”Tuoll’ on mun kultani” suomeksi.

/Janne Tunturi
Kuva: The Fisk Jubilee Singers n. 1880 Wikimedia Commons

Share This:

Tervetuloa ti 11.4. klo 15-17 Turku/Åbo1800-hankkeen kahvitustilaisuuteen kansalaistilaan!

Tervetuloa ensi viikon tiistaina 11.4.2017  klo 15–17 Forum-korttelin keskellä olevaan Kansalaistilaan! Osoite on Linnankatu 11.

Tilaisuudessa kuullaan 1800-luvulla Turussa esitettyä musiikkia, saadaan tietoa Turku/Åbo1800-hankkeesta ja siinä kerätyistä aineistoista. Lisäksi on kahvitarjoilu.

Paikalla on muun muassa tutkimushankkeen tutkijoita, aineistojen luovuttajia ja hankkeen yhteistyökumppaneita. Vierailevana tähtenä on myös vasta väitellyt arkkitehti Panu Savolainen, joka on tutkinut Ruotsin vallan ajan lopun turkulaista kaupunkitilaa.

Tilaisuudessa on myös mahdollisuus ostaa Turun 1800-lukuun liittyviä tuotteita.

Näyttely on auki vielä normaalisti 13.4. asti.

Tervetuloa!

Share This:

Turku/Åbo1800-projektissa kerätyn aineiston helmiä aletaan julkaista hankkeen nettisivuilla tänään!

Turku/Åbo1800-projektissa kerätyn aineiston helmiä aletaan julkaista tästä päivästä lähtien hankkeen nettisivulla osiossa Galleria. Aineistoa julkaistaan pienissä osissa muutaman päivän välein. Kuvien julkaisuista tiedotetaan myös hankkeen Facebook-sivuilla

Aineistot päätyvät tämän vuoden aikana kokonaisuudessaan vapaaseen käyttöön kansalliseen Finna-portaaliin, mutta siihen asti niistä voidaan nauttia nettisivuillamme.

 

Share This: